Rantaruoppaus Helsinki ja Etelä-Suomi
– viihtyisämmän ranta-alueen rakentamiseksi

Kysy lisätietoja ruoppauksesta

Yrityksemme tekee rantaruoppausta pitkäpuomisella kaivinkoneella Helsingin ja Uudenmaan alueella sekä kauempana Etelä-Suomessa. Ruoppauksen avulla saadaan kaivattua syvyyttä ranta-alueelle tai poistettua epätoivottu liete ja maa-aines rantapohjasta. Rantaruoppaus on usein luvanvaraista toimintaa, jota ohjaa Aluehallintovirasto (AVI). Pyydä meiltä tarjous ruoppauksesta, ja laitetaan yhdessä ranta uimakelpoiseksi.

Rantaruoppauksella saa uutta elämää rantatontille

Ruoppaus on maa-aineksen ja lietteen koneellista poistamista rantapohjasta. Ruoppaus on erityistä osaamista vaativaa toimintaa, johon ei voi ryhtyä muitta mutkitta. Asianmukaiset luvat Aluehallintovirastolta (AVI) ovat tarpeen vedenalaista louhintaa suoritettaessa. Suurimittaiset ruoppaukset vaativat myös luvan AVI:lta. Ruoppaussuunnitelma taas on tarpeen pienimuotoisissakin ruoppauksissa. 


Rantaruoppausta tehdään usein mökkien rannoilla, kun mökin omistaja haluaa saada tarpeeksi syvän rannan esimerkiksi venelaiturille tai poistaa lietettä pohjasta. Syitä rantaruoppauksen tekemiseen on monia, ja me teemme ruoppaukset aina asiakkaan tarpeiden ja suunnitelmien mukaisesti. Palvelemme yksityisiä, julkisia ja yrityksiä rantaruoppauksen parissa. Tutustu rantaruoppauksen ohjeisiin ja säädöksiin Ympäristöhallinnon sivuilla.

Ympäristöhallinnon sivut

Ruoppaus on helppoa, kun annat meidän tehdä sen

Oletko aikeissa ruopata rantatilkkusi? Älä turhaan mieti, kuinka hoitaisit ranta-alueen ruoppauksen. Anna meidän tehdä kaikki työt puolestasi. Me Uudenmaan Raivaus Oy:llä teemme pyydettäessä kaikki lupa-asiat puolestasi, jotta ruoppauksesta koituisi sinulle mahdollisimman vähän työtä ja vaivaa. Lomakkeiden täyttämisen ja ilmoitusten tekemisen lisäksi teemme perusteellisen suunnitelman ruoppausmassojen siirtämisestä, ympäristötekijöistä sekä naapureiden huomioon ottamisesta.

Hyvin tehty ruoppaussuunnitelma helpottaa työtä huomattavasti ja samalla vältytään mahdollisilta riitatilanteilta viranomaisten tai naapureiden kanssa. Otamme myös asiakkaan puolesta selvää noudatettavien lakipykälien yksityiskohdista ja soveltamisesta, jotta hänen ei tarvitsisi käyttää aikaa asian selvittämiseen.


Hoidamme myös ruoppausmassojen kuljetukset erikseen sovittaessa. Rantaruoppaus Helsingissä, Uudellamaalla ja koko Etelä-Suomen alueella on siis tehtävissä kokonaisvaltaisena palveluna alusta loppuun. Tiedustele lisää sopimuksen solmimisesta ottamalla yhteyttä.